Saturday, May 11, 2013

Äitienpäivän mokkajuustokakku

Ääää mua niin ärsyttää! Mulla oli mielestäni tosi kiva idea tähän kakkuun, minkä äidilleni tein. Noi koristelut meni vaan ihan pilalle. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää, koska en oo kokeillu mitään tällästä ennen. Pitää vaan harjotella lisää.
Pohjana siis on perunaleivosmassa, keskellä kahvituorejuustotäytettä, päällä vaniljakiille. Koristelussa käytin kaakaojauhetta ja suklaata. Mukailin tätä Kinuskikissan ohjetta ja tein kakun 28cm vuokaan.

WP_000778

Pohja perunaleivoksien tyyliin:
2 munaa
2,5 dl fariinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,7 dl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
100 g voita sulatettuna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja kääntele ne munasokerivaahtoon. Lisää sulatettu voi. Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia. Anna kakun jäähtyä kokonaan.

Sitten jäähtyneen ja murustetun pohjan joukkoon lisätään:
70 g pehmeää voita
2 rkl hilloa tai marmeladia
kunnon loraus rommia tai -aromia
0,7 dl kaakaojauhetta
1 dl tomusokeria
HUOM! Voit käyttää tähän myös jotain muuta kakkupohjaa, kuivanutta kakkua, keksinmuruja, voikreeminjämiä.. oikeastaan ihan mitä vaan makeaa.

Sekoita tasaiseksi massaksi ja painele vuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin odottamaan.

Kahvitäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
5 dl kuohukermaa
1,5 dl vahvaa kahvia (laitoin tavallista kun oli jäänyt pannuun ja puolet chococappucinojuomajauhepussista)
7 liivatelehteä
100 g suklaata (laitoin uutta Fazerin tummaa appelsiinisuklaata)

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Notkista tuorejuusto sähkövatkaimella. Keitä kahvi kiehuvaksi ja sulata siihen liotetut ja kuivaksi puristetut liivatteet. Kaada kahviliivateseos tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Sulata suklaa ja lisää tuorejuuston joukkoon. Vatkaa kuohukerma löysäksi vaahdoksi ja lisää sinne tuorejuustoseos. Levitä täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Vaniljakiille:
2,5 dl vaniljakastiketta
2 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Kuumenna 0,5 dl vaniljakastiketta kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Lisää loput vaniljakastikkeesta ja kaada mokkatäytteen päälle. Anna taas hyytyä pari tuntia.

WP_000795

Koristelu
Tulosta tietokoneelta joku teksti/kuva paperille tai tee käsin. Leikkaa kuva paperilta pois, että saat sabluunan. Asettele sabluuna kakun päälle ja peitä vaikka pakastepussilla loput kakusta. Sirottele kaakaojauhetta kuviolle. Ota sabluuna tooosi varovasti pois. Ja kuten huomaatte, mulla kaakaojauhe hieman levisi.
Suklaareunukseen löytyy ihan kätevä ohje kinuskikissan sivuilta. Munkin piti siis tehdä tollanen ristikko, mut se levisi ja kaikkea joten tuli tommonen kokosuklaa reunus, johon muotoilin sydämiä.

WP_000783

Ihanaa äitienpäivää kaikille!

No comments:

Post a Comment